Tulosta tämä sivu Olet tässä > Etusivu / Metron lähitoimittajia esittelyssä / Vetoperuna Oy
 
Vetoperuna Oy, Loppi 
 

Aloitamme toimittajiemme esittelyn pääkaupunkiseudulta. Lopella toimiva Vetoperuna Oy toimittaa kuorittua perunaa ja juureksia pikatukkuihimme Tammistossa ja Pitäjänmäellä. Yrityksen yhtenä omistajana sekä toimitusjohtajana toimii Petri Mäkelä. Yrityksen omistajina Petrin rinnalla toimivat hänen veljensä Jari Mäkelä ja heidän serkkunsa Tuija Laitinen. Tänä päivänä Vetoperuna työllistää Lopella omistajansa mukaan lukien kahdeksan työntekijää.

Yrityksellä on jo pitkä historia takanaan. 1960-luvulla Petrin isä ja setä aloittivat toiminnan perunan ja juuresten tuottajina. Vetoperuna Oy perustettiin vuonna 1977, ja se on koko ajan toiminut Lopella samassa paikassa. Nykyiset omistajat ovat vastanneet yrityksestä sukupolvenvaihdoksen jälkeen vuodesta 1991.

Vetoperunan toimialana on perunan ja juuresten jatkojalostus. Nykyäänkin laadun varmistamiseksi suuri osa tuotteista kuoritaan käsin. Yrityksen kautta liikkuu vuodessa noin kaksi miljoonaa kiloa perunaa ja juureksia, ja tästä syntyy liikevaihtoa toista miljoonaa euroa. Suurin käsittelyvolyymi tulee perunasta, porkkanasta ja sipulista.

Raaka-aine tulee pääasiassa suoraan viljelijöiltä, jotka toimittavat tavaraa sitä mukaa kun käsittelytarvetta on. Keväällä ostetaan sipulia ja perunaa varastoon siten, että vanha sato riittää syksyyn saakka. Yhteistyökumppaneina ovat jo pitkään olleet samat tutut maanviljelijät. Vetoperunassa tuotteet käsitellään, kuoritaan ja pakataan.

Perunaa tulee paikallisista viljelijöiltä Lopelta sekä Pohjanmaalta. Lapin puikulaperuna tulee Lapin marjamatka –nimiseltä tuottajayhdistykseltä. Sipulista suurin osa on viljelty Ahvenanmaalla. Vetoperunan toimittaman porkkanan viljelee Pentti Ruponen Hausjärvellä. Muita yrityksessä käsiteltäviä tuotteita ovat bataatti, palsternakka, selleri, maa-artisokka, punajuuri, retikka, piparjuuri, lanttu ja punasipuli. Mm. maa-artisokka toimitetaan Nurmijärveltä, ja punajuuri forssalaiselta tilalta.

Petri Mäkelä kertoo, että kaikki tuotanto toimitetaan pääkaupunkiseudulle tukkuihin ja tukkujen kautta suoraan asiakkaille. Petri Mäkelä kiteyttääkin lähiruoan keskeisimmän olemuksen seuraavasti: ”Raaka-aine liikkuu mahdollisimman nopeasti suoraan tuotannosta ruokapöytään”.

Vetoperuna toimittaa tuotteita tukkuun viitenä päivänä viikossa. Viimeiset tilaukset tukuista tulevat iltapäivällä neljän aikaan, ja toimitukset ovat parhaassa tapauksessa jo illalla yhdeksältä perillä tukussa, viimeistään aamuyöllä kolmen aikaan. Tukusta toimitettuna tuotteet ovat asiakkaalla ruoanvalmistuksessa seuraavana aamupäivänä.

Itse tuotteen on oltava laadukas. Kuorituissa tuotteissa raaka-aineen laatu on äärimmäisen tärkeää, koska kuori otetaan pois. Valmistuksessa tuotteille annetaan neljä päivää käyttöaikaa. Loppuasiakkaan kannalta tällaisissa tuoretuotteissa korostuu erityisesti nopea kierto ja toimitus, mikä takaa laadun ja hyvän maun. Tämän mahdollistaa yrityksen sijainti lähellä loppukäyttäjää.
Petri Mäkelä kertoo, että vuosien saatossa tällä alalla yrityksiä on tullut ja mennyt, mutta pitkäjänteisyys asiakassuhteissa ja hinnoittelussa on mahdollistanut Vetoperunan kaltaisen yrityksen menestyksen. Laadukkaiden, maukkaiden tuoretuotteiden ohella toimitusten määrien ja aikataulujen pitävyys ovat avainasemassa.
 

  

Vetoperuna Oy:n Petri Mäkelä
Petri Mäkelä ja Vetoperuna Oy panostavat laatuun ja nopeaan toimitukseen.
 

"Raaka-aine liikkuu mahdollisimman nopeasti suoraan tuotannosta ruokapöytään"