Maarit Virta Metro-tukun järjestämässä Turun lähiruokatapahtumassa.
UUDENLAISTA NÄKEMYSTÄ MAANVILJELYYN
Kun agrologi ja puutarhuri Maarit Virta lähti Taivassalossa sijaitsevalta Onnikmaan kotitilaltaan parikymmentä vuotta sitten, hän ei kuvitellut palaavansa, paitsi vanhempiaan tapaamaan.
Suuren maailman työrupeama Amerikkaa myöten antoi kuitenkin uutta näkemystä ja kokemusta. Kotitila alkoi taas kiinnostaa ja sukupolvenvaihdos tehtiin vuosituhannen alussa. Nykyisin Vakka-Yrtin pelloista kolme hehtaaria on varattu tillille ja kruunutillille. Lisäksi tilalla viljellään basilikaa, lehtikorianteria, ruohosipulia, villirucolaa ja muita tuoremausteyrttejä. Itse kehitettyjä yrttimausteita, kuten graavikalan yrttisuolaa sekä pasta- ja wokkiyrttiä, on saatavilla erikokoisina pakkauksina, myös liikelahjaksi sopivana settinä. Kuoritut vihannekset muodostavat tärkeän ympärivuotisen tuoteryhmän. Vakka-Yrtin toiminta perustuu ekologisesti kestäviin menetelmiin. Pellot ovat vuoroviljelyssä ja valtaosa yrttien korjuutyöstä tehdään käsin. Tillien kylvämiseen käytetään traktoriin kytkettyä sokerijuurikkaan kylvökonetta. ”Vähän pitää olla äijämeininkiäkin”, naurahtaa Maarit Virta, joka harrastaa vapaa-ajallaan myös moottoripyöräilyä. Pieni koko tuo yritykselle joustavuutta. Asiakkaiden tarpeisiin voidaan reagoida nopeasti, samoin uusia ideoita kehitellään jatkuvasti. Korkea laatu ja toimitusvarmuutena ilmenevä luotettavuus ovat yrityksen keskeisimpiä arvoja. Tilalta lähtee kuorma yrttejä ja juureksia tukkuliikkeisiin kerran päivässä, kuusi kertaa viikossa.
Lähteenä käytetty Leena Huittisen kirjoittamaa Uudenkaupungin Sanomien Summeri-liitteen artikkelia.